Mikä on museokaupan rooli museossa ?
Tony Kent (2010)[1]
on tutkinut museokävijöitä Lontoossa. Hän kertoi, että 75% museoon tulossa
olevista ihmisistä aikoi käydä myös museokaupassa ja harkitsi myös
ostosten tekemistä siellä. Tämä kuvastaa sitä, että ihmisillä oli hyvät
ennakkotiedot museosta ja museokaupasta jo ennen käyntiään. Pienellä määrälle ihmisistä museokaupassa
käynti oli jopa pääsyy museoon tulemiseen.
Kevytkin museokauppa netissä on parempi kuin ei kauppaa lainkaan
Markkinoinnillisista syistä museoiden kannattaisi perustaa
nettikauppa tai vähintään esitellä kaupan valikoituja tuotteita netissä. Nettikaupan
perustaminen voi tuntua isolta asialta, ja siksi ehkä kannattaa harkita edes kevyempää
versiota nettikaupasta. Helposti saa pystyyn sellaisen nettikaupan, missä on jokin
kuva ja muutaman lauseen kuvaus myytävistä tuotteista. Tähän voisi lisätä jonkin
listauksen myytävistä tuotteista. Vähän kömpelö esimerkki löytyy Jyväskylän taidemuseolta. Parempi olisi liittää mahdollisuus tilata sähköpostilla
tuotteita siten, että ostajat maksavat tuotteet ennakkoon tilille tai tilausten
mukana lähetetään lasku. Tämäntyyppisiä kauppoja on ”nettikauppoja” museoilla
on useita. Esimerkiksi Emil Cedercreutzin museolla Harjavallassa listataan
ilman kuvia myytäviä tuotteita. Akseli Gallen-Kallelan museolla myös pieni verkkokauppa,
julisteita, kirjoja yms. Siellä jokaista yksittäisestä tuotteesta on kuva ja kuvaa klikkaamalla avautuu
tilauslomake. Tämä on ehkä vähän kömpelö, jos ihminen tilaa useita tuotteita.
Mutta hyvä asia on, että joka tuotteesta on kuva.
Parempi ratkaisu on Hämeenlinnan taidemuseolla, jossa joka
tuotteesta kuva ja tilaus simppelisti sähköpostilla.
Museokauppa syventää museoelämystä
Tony Kentin tutkimuksessaan
selvisi, että museokauppa on merkittävä osa museoelämystä. Kauppa täydentää
museokäyntiä, saa museon ideologian elämään arkipäiväisissä tuotteissa ja syventää
museossa opittuja asioita. Museokaupan tuotteet nähdään osana museoelämystä. Myös
tekemäni Punaviiniä ja kulttuuria
-tutkimuksen[2] mukaan
65% museossa kävijöistä oli sitä mieltä, että museokaupan tuotteet ovat osa
museoelämystä:
Millaiset tuotteet sitten syventävät museoelämystä?
Todennäköisesti museoelämystä syventävät parhaiten tuotteet, jotka liittyvät
näyttelyihin, museon ideologiaan tai teemoihin
Esimerkiksi nykytaiteen museo Kiasman kävijöiden kannattaa
piipahtaa museokaupassa, sillä siellä on tarjolla useita oivaltavia ja hauskoja
tuotteita, esimerkiksi muistilehtiöitä, joissa on tilaa tulkinnalle aivan kuin
Kiasmassakin.
Työväen museo Verstaan kävijöiden kannattaa varmasti poiketa
myös museokaupassa, sillä kaupan tuotteissa on paljon kiinnostavia ja
ihmeellisiä tuotteita, jotka epäilemättä liittyvät museon näyttelyihin.
Museokaupasta voit ostaa esimerkiksi Kekkonen hiuspinnin (6€) tai kalvosinnapit
(24€). Lenin- korviksia (15€) ei myöskään ihan joka tytöllä ole.
Museokaupasta
ostetut tuotteet auttavat muistamaan museoreissun
Sen lisäksi, että museokaupan tuotteet ovat osa
museoelämystä, ne saavat sen myös pysymään mielessä pitkään. Ihmiset ostavat
museokaupoista sekä nostalgisia tuotteita, että tuotteita mitkä muistuttavat
heitä itseään museoreissusta (Cummings and Lewandowska, 2000)[3]. Kaupan
tuotteiden avulla museokokemuksen voi liittää omaan identiteettiin. Ihmiset
ostavat esineitä kaupasta ja niistä tulee heille osa heidän tarinaansa. Monet
tuotteet symboloivat ihmisille heidän museossa oppimiaan asioita (Delaney,
1992)[4]. Tekemäni Punaviiniä ja kulttuuria
tutkimuksen mukaan monien suomalaisten mielestä museokaupasta on mukavaa
ostaa itselle muistoja museokäynnistä:
Ateneumissa kävijät muistavat taidemuseoreissunsa pitkään kun
raaputtavat auton ikkunoita seuraavat talvet Pekka Halosen taideteoksesta
tehdyllä ”Lumisia männyntaimia” – jääraaputtimella (5€) tai suojautuvat sateelta Halosen
”Tomaatteja”- sateenvarjon alla (38€) tai napsivat pillereitä Hugo Simbergin
teoksesta tehdystä ”Haavoittunut enkeli” pillerirasiasta (6,50€).
Etelä-Karjalan taidemuseo -reissu muistuu mieleen kun tekee muistiinpanoja Torsten
Wasastjernanin teoksen Kuutamo- muistikirjaan (9€), siivoaa keittiötä
Keisarimenu- tiskirätillä (3,70€) tai peilailee itseään Pariisitar
taskupeilistä (4€).
Lahjaksi ostetuilla museokaupan tuotteilla
markkinoidaan museota
Kun ostaa museokaupan tuotteita itselle tai lahjaksi, ne
myös markkinoivat lähipiirin ihmisille museota ja sen elämyksiä. Monissa
museokaupoissa on paljon lahjaksi sopivia esineitä. Yksiä suosikeistani on
liikennemuseo Mobilian kilometripylväs kivikello ja hopeinen bussi pinssi.
Rupriikin metallinen kassakoneterotin on myös kivannäköinen.
Yhteenveto museokaupan rooleista museossa
Museokaupalla on potentiaalia, sillä se tuntuu kiinnostaa lähes kaikkia. Tekemäni asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan kirjamuseo Pukstaavin[5] museokauppa kiinnosti 79% seudun asukkaista ja heistä yli puolet oli kaupassa käynytkin. Eroja taustaryhmissä ei juurikaan ollut. Lähes jokainen museossakävijä (82%) käy myös museokaupassa. Olennaista siis laajentaa (elämystä tukevia tuotteita) ja pidentää (muistoksi sopivia esineitä) museoelämystä kaupan tuotteiden avulla. Museokaupassa käy myös merkittävä määrä sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole käyneet museossa lainkaan. Olennaista on siis myös, että kauppa ja sen tuotteet markkinoivat museota.
[1] Kent,
Tony. "The role of the museum shop in extending the visitor
experience." International Journal of Nonprofit and Voluntary Sector
Marketing 15.1 (2010): 67-77.
[2] Punaviiniä ja kulttuuria tutkimus tehtiin
alkuvuodesta 2016. Tutkimuksen tietoja julkaistaan sekä tässä blogissa, että Miratio-blogissa.
[4] Delaney J. (1992): “Ritual space in the
Canadian museum of civilisation: consuming Canadian identity”. In Lifestyle
Shopping, the Object of Consumption, Shields R (ed.). Routledge: London;
136–148.
Kommentit
Lähetä kommentti